Toimin tänä lukuvuonna Hepolan koulun häirintä- ja tasa-arvoyhdyshenkilönä. Monimutkainen termi ja siksi ajattelinkin avata hieman teille, mitä tehtävään kuuluu. Lyhyesti kaikki koulun oppilaat voivat olla matalalla kynnyksellä yhteydessä, jos kohtaavat syrjintää, kiusaamista tai minkäänlaista häirintää koulun arjessa.
Moi kaikki!
Toimin tänä lukuvuonna Hepolan koulun häirintä- ja tasa-arvoyhdyshenkilönä. Monimutkainen termi ja siksi ajattelinkin avata hieman teille, mitä tehtävään kuuluu. Lyhyesti kaikki koulun oppilaat voivat olla matalalla kynnyksellä yhteydessä, jos kohtaavat syrjintää, kiusaamista tai minkäänlaista häirintää koulun arjessa. Minulle voi tulla kertomaan myös, jos näkee toisen oppilaan kohtaavan syrjintää/kiusaamista/häirintää. Kuuntelen, annan tukea ja tarvittaessa vien asiaa eteenpäin esimerkiksi koulukuraattorille tai muille viranomaisille.
Minut tavoittaa kätevimmin luokastani (huone 217), joka sijaitsee koulun toisessa kerroksessa alakoulun puolelle vievien lasioven vieressä. Aina kun oveni on auki eikä oppitunti ole käynnissä, niin luokseni saa tulla juttelemaan. Jos haluat sopia tapaamisajan, niin laita minulle Wilma-viestiä. Ei ole niin pientä asiaa, ettei siitä voisi tulla juttelemaan. :)
Tehtävä on minulle uusi, joten kysykää rohkeasti, mikäli joku jäi askarruttamaan. Jos en suoraan osaa vastata, niin lupaan selvittää asian.
Mukavaa syksyn alkua toivottaen
Susanna Sykkö, englannin ja ruotsin opettaja