SYYHYÄ Hepolan koululla

Hei! Tutustu alla oleviin ohjeisiin huolella.

Mikä on syyhy?

Syyhy eli scabies on kutiseva ihottuma, jonka aiheuttaa syyhypunkki (Sarcoptes scabiei). Syyhypunkkeja tavataan ihmisen lisäksi myös eläimillä kuten ketuilla, kissoilla ja koirilla. 

Eläinten syyhypunkit eivät kuitenkaan tartu herkästi ihmiseen tai päinvastoin, ja silloin kun näin käy, ne aiheuttavat korkeintaan lieviä ja itsestään paranevia oireita.

Miten syyhy tarttuu?

Syyhy tarttuu

Syyhyn tarttumiseen vaaditaan toistuva tai intensiivinen kontakti, kuten samassa taloudessa asuminen tai yhdyntä. Syyhy ei yleensä tartu pelkästään kättelemällä. 

Tartunnan jälkeen syyhypunkki kaivautuu ihon sisään ja muodostaa käytäviä muun muassa

Ihottuma alkaa noin kuukauden kuluttua tartunnasta.

Miten syyhyn tarttuminen ehkäistään?

Lue torjuntatoimista syyhyepidemioissa

Mitkä ovat syyhyn oireet?

Syyhyn oireena on kutiseva ihottuma. Kutinaa esiintyy etenkin öisin. Raapimisalueet voivat tulehtua. 

Miten tartunta todetaan?

Syyhyn epäily syntyy yleensä kutinan perusteella.

Syyhypunkki on niin pieni, läpimitaltaan 0,2–0,4 millimetriä, että sitä on vaikea erottaa paljain silmin. Iholla on usein näppylöitä, vesirakkuloita ja raapimajälkiä. Ihottuma ei aikuisilla leviä kasvoihin.

Iholta etsitään naaraspunkin käytäviä, jotka ovat yleensä

Käytävän päässä näkyy vesikellomainen rakkula, jossa naarassyyhypunkki asustaa. 

Jos käytössä on mikroskooppi, tummana pisteenä näkyvän punkin voi poimia neulalla tunnistettavaksi.

Miten syyhy hoidetaan?

Syyhyn hoitoon on saatavilla sekä voidemainen itsehoitovalmiste että tablettina otettava reseptilääke. Samassa taloudessa asuvat tulee hoitaa yhtä aikaa. 

Kutina voi onnistuneen hoidon jälkeen jatkua vielä muutaman viikon. 

Lääkehoidon jälkeen 

Miten paljon tautia esiintyy ja miten sitä seurataan?

Syyhyä esiintyy Suomessa muun muassa

Lähde: THL - Terveyden ja hyvinvoinnin laitos